29.3.2014

UNSEEN PHOTOS

Tässä on kaikennäköistä ollut käynnissä, eikä niistä saa mitenkään erillisiä postauksia tehtyä ja sorruin kollaaseihin. Tätä siis on tapahtunut!
1. Valmiina jalkapallopeleihin, staff-kortti kaulassa (vuosikirjasta, pääsen tällä kentän reunalle) ja kamera lataamassa. Hymy kanssa jatkui, kun meidän joukkue pääsi play-offeihin. Eli pelit jatkuu, tämän neidin kannustus siis vielä jatkuu ainakin yhden pelin ajan! 
2. Typical White Girl - Pakkohan Starbucksissa käydä!
3. Tämän jotkut ovatkin saattaneet nähdä mun instassa (@janinahakala) ja tässä on Wall of Stuff, joka koristaa mun huonetta Suomessa! Nyt kun mietin, mun ei olisi tarvinnut laittaa kaikkia noita juttuja tonne, mut mä tykkään ja sillä selvä. Noi kuvat on kyllä vähän vanhempia, koska tuolla ois oikeesti tuplat tosta leffalippujen määrästä...
4. Meillä oli koulussa "Operation Beautiful" päivä. Tämä on siis tarkoitettu tytöille korostaen sisäistä kauneutta ja että kauniita ollaan ilman meikkiäkin. Eli meikkivapaa päivä! En käytä muutenkaan hirveesti meikkiä niin jätin meikit ja laitoin kuvan omasta nassusta ilman meikkiä sitten koulun jälkeen Twitteriin (@janinahakala). Melkeen sama juttu?
1. Tässä alkuviikosta tajusin mulla olevan alle 100 päivää jäljellä. Hirveetä ajatella kuinka nopsaa aika menee! 
2. Täällä on nyt virallisesti lämmennyt ilmat. Oon hyppinyt hameissa ja shortseissa aikalailla joka päivä nyt kahden viikon ajan. Em valita! Ja toi on ehkä mun lemppariasu ikinä. Tämänkin löytää Instasta ihme ja kumma.
3. Perjantaina host-äiti haki mut koulusta, tämä neiti pukeutui shortseihin aamulla ja sitten iltapäivällä kostautui kun autossa mukana oli koirat ja yksi heistä halusi istua syliin. No se ei tapahtunut mitenkään ketterästi ja nyt mua koristaa tuollainen upeus reidessä! Ei oo muuten kiva vetää farkkuja jalkaan...
4. Sitten viikon kohokohta: Eka play-off jalkapallopeli. Lupasin mennä ottamaan kuvia mutta kun se peli meni niin jännäksi niin puoliajan jälkeen unohtui se kamera kaulalle ihan kokonaan. Mentiin 2x10min yliajalle, vieläkin tasan ja rankkareissa sitten viimein voitettiin ja ensi viikolla vielä pelit jatkuu! Kaverilla murtui nenä tuon pelin aikana ja siinä se nenä murtuneena halusi potkaista yhden rankkareista ja se oli se mikä sitten vei meidät voittoon! Tosiaan oli ihan huippupeli, vieläkin 24h myöhemmin oon ihan täpinöissäni ja autossa kaverin kanssa oli ihan hiljaista kun oli niin jänskä peli!

23.3.2014

SPRING BREAK - MINNESOTA

Joo taas mä kuolin viikon ajaksi, mutta kun tämä procrastination on ihan mun juttu, niin kaikki on jäänyt viime tinkaan, esimerkiksi 116 historian sanaselitystä viimeiselle illalle. Tosiaan tässä teille mun SB14 pähkinänkuoressa ja pari "janinamaista" tapahtumaa. Köh.

Mutta tosiaan lähdettiin ajamaan 4.45 kohti Minnesotaa. Ei tarvinnut pysähtyä kuin tankkaamaan ja Drive-In ravintoloihin. Pakattiin eväät niin hyvin, ettei tarvinnut kyllä paljoa syödä, mutta perille päästyämme kyllä ällötti kun tuli syötyä kaikennäköistä roskaa :-D Mutta tosiaan silmät ristissä herättiin ja silmät ristissä päästiin perille 14 tuntia myöhemmin. Matka meni kyllä lepposin meiningein, matkaseura oli ihan huippu ja osattiin pitää hauskaa pienessä tilassa. Mitä väsyneemmäksi tultiin, jotenkin kaikki oli hauskempaa. Kehitin myös taitojani ahtaassa paikassa nukkumisessa.
Tosiaan perille päästiin, tapasin melkein kaikki ekana iltana kun saavuttiin. Jotenkuten sain pysyttyä hereillä ja kertoa elämäntarinani taas kerran. Host-äiti siis asui 18-vuotiaaksi asti Minnesodassa kunnes muutti Texasiin. Hänen sukulaiset olisi tappaneet hänet ellei he ois tavannut mua ennen kun lähtöpäivä tulee! 
Käytiin Mall of Americassa, joka on noin tunnin päässä host-äidin vanhemmilta. Mentiin enimmäkseen siellä huvipuistossa, ei niinkään ostoksilla. Mutta hyvänen aika se oli ihan jättimäinen paikka, hämmennys on jo täällä Planon ostoskeskuksissa ja sitten tämä neiti vietiin tuonne. Huhhuh! + Näin maailman suurimman saappaan.
Mentiin myöskin pyörähtämässä Wisconsinissa. Voi kun ois ollut vähemmän kuin 2h matkaa mun lukiokaveriin, joka parhaillaan tuolla pohjoisessa palelee! Ollaan nyt kaksi kertaa oltu samassa osavaltiossa, mutta kertaakaan ei nähty :-D Ihan meidän tuuria. Tosiaan mentiin siis sellaiseen hotelliin, missä on ulko-ja sisähuvipuisto + vesipuistot. Tietty oltiin vain sisällä koska lumi ja kylmä.
Saavuttuamme mentiin etsimään syötävää, heivattiin laukut huoneisiin, laitettiin uikkarit päälle ja käppäiltiin vesipuistoon. Oli kyllä tosi hauskaa, kunnes tämä tapahtui: Mentiin host-äidin siskonpojan kanssa sellaisesta rengasliukumäestä ja kun päästiin alas taisin hypätä liian aikaisin pois. Olin siis keskellä allasta (huom. koko puiston ympärillä menee Lazy River, minkä virtaus on aika luja) ja sitten huomaan etten voi liikkua sitten mihinkään suuntaan. No, siinä tämä neiti tönöttää ja nauraa, kun on näköjään niin köykänen ettei pysty ottamaan askeltakaan eteenpäin. Hengenpelastaja sitten näkee että ihan ongelmavapaata puuhaa ei oo. Hän ojentaa mulle jonkinlaisen narun, josta voin ottaa kiinni ja alkaa hinata mua pois altaasta. Sai kyllä nauraa tuolle happeningille :-D
Sitten kun oli lähtöpäivä hotellista, pakattiin kimpsut ja kampsut, suunnaten mäkeen. Mentiin siis laskemaan renkailla mäkeen, missä vietettiin mukavat pari tuntia! Sielläkin sattui ja tapahtui. Laskettiin isolla porukalla, meitä taisi olla joku 15 henkeä laskemassa yhtä aikaa. Jokainen oli vastuussa jonkun toisen renkaasta, jotta kaikki laskevat yhtäaikaa. Oli mun vuoro kuvailla, eli en ottanut kenestäkään kiinni ja mun rengas oli yhden tyypin käsissä. Mutta hänellä iski pari muuttujaa ja hänen piti päästää mun renkaasta irti. No, siinä mä lasken muun ryhmän edellä ja kun mun vauhti alkaa hiipua, loppu porukka alkaa tulla nopeampaa ja nopeampaa mua kohti. Tajusin siinä sitten, että 14 henkeä tulee täysillä mua päin, menen pieneen kippuraan ja valmistaudun törmäykseen. Sen jälkeen olikin aikaimoinen mustelma koristamassa mun reittä :-D
Mutta mun Spring Break oli todella hauska reissu, käytiin Skandinaavikaupassa, näin suomalaista juustoa Wisconsinin juustotehtaan myymälässä, melkein menin maalaamaan suomenlipun kalliolle norjan viereen, näin upeita auringonnousuja ja -laskuja, selvittiin ukkosmyrskystä takaisintullessa, kävin kuudessa osavaltiossa, vatsalihakset sai hommia kaikesta nauramisesta, ja tosiaan, sain kokea pikkuisen Suomea Minnesodassa. Oikeastaan oli hämäävää kuinka paljon se siltä vaikutti. Huippureissu!

16.3.2014

VAIHTARI VASTAA


Okei tässä on teille vastauspostaus oikeen videolla!

Tuli pari muuttujaa, kun oli tosiaan tarkoitus laittaa postausta jo maanantai-aamuna, mutta netti ei toiminut, yritin Minnesodassa kolmeen otteeseen ja kaikki kerrat epäonnistui ja sitten tuli surku kun en onnistunut sitten mitenkään laittaa teille tätä aikaisemmin :-( 

Ja yksi hyvä kysymys unohtui: Minkä järjestön kautta lähit ja mitä mieltä oot siitä?

Vastaus: Oon järjestön AFS (American Field Service) ja mulle tä on toiminut ihan mielettömän hyvin! Hinta saattaa olla korkeempi verrattuna muihin järjestöihin, mutta jos katsotaan mitä hintaan kuuluu niin siitä tulee kaikki mukana! Mikä mut veti AFS:n mukaan oli että tä on vapaaehtoisista koostuva järjestö eli ei ole sellaisia elämäänsä kyllästyneitä ihmisiä tekemässä rahan vuoksi vaan he tykkäävät tehdä tätä työtä ja lähettää nuoria ympäri maailmaa ja tapaamaan meitä upeita nuorukaisia ;-)

Alan työstämään mun Spring Break postausta!

Ja tosiaan, jos joku vaan askarruttaa - muhun voi ottaa yhteyttä mun sähköpostiin (janina.hakala96[at]gmail.com) tai suoraan KIK:issä (@anettetuulia) 
+ Oon aktiivisimmillani Twitterissä, löydätte mun tilin nyt uutena juttuna sivupalkista!

9.3.2014

PEP RALLY

Perjantaina oli taas se Pep Rally, eli sellanen kouluhengen kohotus tilaisuus. Siellä kaikki urheilujoukkueet, joilla alkaa kausi keväällä (pesis, softball, soccer..) ilmoittaa seuraavista peleistä, Stuco-pojat esittää kuuluisan tanssinsa, koulun bändi soittaa, cheer ja royalsit saa kateelliseksi ja mä tykkään Pep Rallyistä aika paljon! Keväällä ne ei vaan oo niin suosittuja, kun tosiaan yleensä ne futiksen Pep Rallyt on suositumpia! :-D

Oolrait taidan mennä tästä nukkumaan, kello on parhaillaan 1am, hehe. Mutta alan työskennellä huomisen aikana kysymyspostauksen videon kanssa, eli jos vielä löytyy kysyttävää  niin teillä on joku 12h aikaa :-D

6.3.2014

SOCCER

TEILLÄ ON AIKAA KYSELLÄ KAIKENNÄKÖISTÄ SUNNUNTAIHIN 9.3 ASTI! 

Oon mennyt melkeen kaikkiin jalkapallopeleihin ja kuvia on vaikka muille jakaa. Oikeestaan oon jakanut niitä kuvia joukkueen huoltajalle, joka lykkää niitä joukkueen nettisivulle. Aattelin teille laittaa kanssa vähän kuvaa, kun tosiaan nää pelit on mun viikon kohokohdat kun koulu vie kaiken ajan haha! Mutta tosiaan tässä niitä on. 

Muuten, pari päivää jäljellä niin Spring Break ja Minnesotaan maanantaina! :-)

1.3.2014

YÖN PIKKUTUNNIT

Ennen romaania muistutan kurkkaamaan edellisen postauksen!

Raahaan matkalaukut keskelle huonettani. Tiedän, että mun olisi pitänyt siivota mutta tiesin ennestään sen olevan turhaa. Siskohan sinne huoneeseen muuttaa ja hän on jopa pahempi kuin minä. Siinä tuijottaessa matkalaukkujani naurahdin ajatellessa pikkuveljeä, jonka huone on kuin tytön kädenjälkeä, hän on aina ollut se järjestelmällisin koko pesueesta. Me siskot ollaan niitä sillan alla asuvia peikkoja, joiden kämppä voi näyttää kuinka sekaiselta tahansa, mutta se ei tarkoita ettei me lyödettäisi tarvitsemiamme.

Miten saan mahdutettua kymmenen kuukautta yhteen isoon ja toiseen pieneen matkalaukkuun? Milloin tiedän mulla olevan tarpeeksi tai liian paljon tavaraa? Tulenko oikeasti tarvitsemaan tätä? Ponnareita ei voi unohtaa. Älä unohda Pepitua, et saa unta ilman sitä pientä koiralelua, jolla oot leikkinyt kerhoikäisestä lähtien. "Sitten kun et enää jaksa nostaa laukkua, sulla saattaa olla juuri sopivasti" sanoo iskä, kun jatkan pakkaamistani. Kello oli yhdeksän illalla. Tiesin, että mulla tulee kiire ja silti aloitin vasta illalla keräämään matkatavaroitani. 
Kuuntelin American Authorsia ja McFlytä kun samalla muistelin kaikkea mitä kuluvana kesänä olinkaan saanut aikaan. En oikeastaan mitään. Aika tuntui jotenkin menevän lentäen eteenpäin, liian nopeaan. Juurihan laskin päivät matikan geometriatunnilla ja nyt lähtö käy jo muutaman pienen tunnin päästä. Kaikki mitä halusin tehdä tapahtui viimeisten päivien aikana. Viivyttely on aina ollut mun heikko  kohta, mutta luulisi mun tekevän parannuksen kun tällaisessa tilanteessa olin. Ei laisinkaan.

Katsoin kavereiden tekemää videota pakkaamisen lomassa. Itkin. Katsoin taas. Itkin. En halunnut itkeä heidän nähden, en halunnut heidän näkevän. Video on mulle kuin aarre, jota katsoen kaikki unohtuu ja kaikki ihanat muistot valtaa mielen. Aloin miettiä muita kavereitani, niitä jotka olen tuntenut vain vähän aikaa, mutta tuntuu kuin olisin tuntenut heidät paljon kauemmin. Niin nopeaan ystävystyttiin. Mitä jos en olisi ollut samalla kuviksen ykköskurssissa? Mietin kuinka sanoin heipat. Olisi pitänyt halata vähän lujempaa, vähän pidempään. Olisi pitänyt kuiskata "anteeksi", olisi pitänyt antaa itkun tulla, miksi odottaa sinne Vainion pölyisille penkeille Kemiön mummon arvostelevan katseen alle. Mitä minä pelkäsin niin pahasti? Tajusinko mä silloin lähteväni pois kymmeneksi kuukaudeksi? En.
Kello on 1 aamuyöllä. En mennyt nukkumaan, miten olisin edes voinut. Sain tavarani pakattua, mutta Pepitu jäi. Hyvästi yöunet. Iskä auttoi mua kantamaan matkalaukut autoon, kiukutteli tavaroiden vähyyttä. Hän nimenomaan sanoi etten jaksa nostaa laukkua, kun paino alkaa olemaan sopiva. En näköjään jaksanut nostaa 12:a kilogrammaa. Laukut vietiin autoon, sisarukset melkein kannettu takapenkille jatkamaan yöunia; mä varmistin passin, viisumin ja muiden tärkeiden papereiden paikan mun Marimekon olkalaukussa. Tuntui kuin olisin ollut horroksessa, en nukkunut. Muistan katuvalojen loisteen, muistan S-Marketin kyltin, muistan nähneeni pienen valon kaverini ikkunassa ajaesssamme Kemiöntietä kohti Helsingin kakkosterminaalia. Kaikki oli hiljaa, kukaan ei uskaltanut puhua.

Saavuimme 4.30. Suunnilleen. En nähnyt tuttuja kasvoja, enkä tiennyt yhden rakkaan menneen ykkösterminaaliin, heipat piti sanoa Kikin välityksellä. Vieläkään en itkenyt. Nyt vain kuikuilin päiden ylitse etsien tuttua naamaa, kunnes mun Kaliforniatyttö sieltä tupsahtikin. Nyt kun mietin, en virallisesti sanonut hänellekään heippoja. Amsterdamin lentokenttä oli niin iso, että melkein piti juosta toiseen päähän ja päädyttiin ihan toisiin päihin lentokenttää ihan tuosta vain. Tähän mennessä olin ollut hereillä yli 24 tuntia, eikä unta tullut siinä kymmenen tunnin aikana Houstoniinkaan. Se ei johtunut pelosta eikä jännityksestä vaan ilosta, innokkuudesta ja energiasta. Taisin olla unettomuuden hysteriavaiheessa. Katselin ympärilleni lentokoneessa, ilmeilin mun suomalaisista koostuvalle Texas-ryhmälle, jos joku teki koneessa jotain normaalista poikkeavaa. Kulutin aikaani katsoen ties mitä elokuvia ja tv-sarjoja. Katsoin samoja Frendit-jaksoja, vuorosanatkin oli ennestään tuttuja.
Saavuttuamme päivä oli taas aluillaan, emmekä jääneet päivänvalosta paitsi. Jet Lag vaivasi, mutta meitä odotti vielä viiden tunnin bussimatka. Sanottiin heipat kahdelle suomalaiselle, jotka jatkoivat muualle Texasia, kun meitä olikin enää  kaksi. Saimme kyydin välietapille tukalan kuumassa bussissa. Voin vannoa, että vesipullon vesikin olisi kiehunut sen kyydissä. Katsoin hyvin erilaista maisemaa verrattuna kuntaan Suomessa. Korkeita rakennuksia, kahdeksan eri kaistaa, ruuhkaa, kuumuus, ihmismäärä. Samalla tutustuin muihin vaihtareihin, he kaikki ovat ranskasta ja en tiedä mitä tekisin ilman heitä, jos vain vaihtaisivat englannin kieleen silloin tällöin. Ei mun kyllä pitäisi valittaa, puhuin ihan mielellään suomea.
Melkein seitsemän kuukautta sitten astuin kotiovesta ulos harmaassa neuleessa, shortseissa ja legginseissä ja siskon antamassa huivissa. Hiukset laitoin nutturalle, varakengät roikkuivat laukun olkahihnasta, en itkenyt, perhe itki sanoessani heipat ja tilanne oli ihan hirveä. Tunne ei kyllä kauaa kestänyt, uudet tuttavuudet auttoivat unohtamaan ja katsomaan eteenpäin. Laskin minuutteja laskeutumiseen. Olin 17-vuotias, joka lähti toteuttamaan unelmaansa. Olin se ujonpuoleinen suomalaistyttö, jolla oli ja on vieläkin vaikea jutella uusille ihmisille. Olin se joka ihastui kaikkiin vaihtareihin heti, no, niihin joihin tutustuin. Hiukset olivat 10cm lyhyemmät, kuumuudensietokyky ruosteessa, samanpainoinen, pikkutyttö, valmiina muuttumaan, valmiina elämään, valmiina kaikkeen. Ehkä. Kuitenkin tiesin jo ensimmäisillä minuuteilla viettäväni elämäni parhaimman vuoden. Enkä anna minkään tai kenenkään pilata sitä minulta.