30.6.2014

LEAVING ON A JET PLANE

... don't now when I'll be back again. (John Denverin laulu on ehkä paras vaihtareille)

Tähän postaukseen ei tule nyt kuvia, oon henkisesti niin uupunut ja loppu, ettei mistään meinää tulla mitään. Kello on vasta 11pm, eikä tekisi muuta tehdä kuin mennä nukkumaan. Herätä aamulla kuin mitään ei tule tapahtumaan. Ei, mua ei kuskata tunnin päähän muiden vaihtarien kanssa. Ei, me ei vietetä siellä aikaa keskiyöhön ja mennään bussilla lentokentälle. Ei, en joudu sanomaan hyvästejä hosteille ja AFS-porukalle huomenna. Se ei vaan mene niin. Se ei vaan mene niin. Tämä on vaan unta ja herään huomenna, että on lokakuu ja oon myöhässä bussista. Se ei voi olla lähdön paikka. 

Kun lähdin, mulla oli ihan hirveän vaikeaa sanoa kavereille heipat vuodeksi. Mun sydäntä särki kun näin mun kavereiden itkevän. Silti siellä takaraivossa pieni ääni sanoi, että mä tuun näkemään heidät taas pian. Nyt olen jättämässä elämän, jota rakensin melkein vuoden ajan ja mitä, joudun jättämään sen taakseni. Jos sydäntä särki Suomesta lähtiessä, kipu on sanoinkuvaamaton täältä lähtiessä. Aika loppui kesken. Tänään olin yhden todella hyvän kaverin kanssa kiertelemässä Dallasia, käytiin syömässä ja vaan oltiin. En olisi voinut enempää pyytää viimeiseltä päivältä. Itku kurkussa oli jo puolessa välissä päivää, yritin pysyä vahvana ja varmistaa että se viimeinen kuva musta on hymyilevä ja iloinen. 

Sellainenhan mä olen, positiivinen ja yritän  pitää sen hymyn suulla. Ikinä en itke julkisella paikalla, ja kun joku tällainen tilanne tulee oon ihan hiljaa. Mietin mitä sanoa, mutta en saa niitä sanoja sanottua. Ne eivät vaan tule. Kaverit kyllä lukee mua kuin avointa kirjaa ja aina kun tämä räpätäti menee hiljaiseksi, joku on vialla. No, kaveri tiesi sen heti. 

Millaista rohkeutta ja uteliaisuutta tämäkin vuosi on tarvinnut. En ollut varautunut tällaiseen "emotional rollercoasteriin". Miten kukaan voi tällaiseen varautua? Vaikka sulle kerrotaan "joo ne viimeiset päivät oli tosi vaikeita" ja niin edelleen, se iskee 10x voimakkaammin kun itse saat kokea tilanteen. Mikään orientaatio ei voi saada sua valmiiksi tähän fiilikseen. Oon nyt hyväksynyt että tämä on yksi osa vaihtovuotta. Tämäkin on pakko kokea, se saa sut huomaamaan, kuinka paljon tämä vuosi on sua muuttanut ja miten paljon tämä vuosi oikeasti merkitsee sulle ja et halua vaihtaa mitään kokemuksestasi.

Tämä vuosi on ollut kuin vuoristorataa; se adrenaliini ekassa ylämäessä, jännitys tiivistyy ja katsot viereen, joku on siinä sun kanssa, oli se sitten tuttu tai tuiki tuntematon, teillä on kuitenkin jotain yhteistä kun koette tämän laitteen yhdessä. Sitten mennään alas, pakko vuodessa olla alamäkiäkin. Mutta ne alamäet ovat vähintään yhtä merkitseviä kuin ylämäet, miten muuten pääsisit takaisin ylös? Miten osaisit arvostaa niitä tulevia alamäkiä. Ennen vuoristorataan astumista jännittää ja et halua mennä, katuma päällä kun suojasysteemit lasketaan. Sitten vuoristoradan lopussa olet niin ylpeä itsestäsi kun voiti pelkosi ja menit. Odotan tuota hyvänolon fiilistä, kunhan selviän tästä pahasta olosta ensin.

Mutta ylpeä oon. Oon ylpeä siitä, että uskalsin lähteä yksin Atlannin toiselle puolelle, kokeilemaan siipiä, aloittaa alusta erilaisen perheen ja koulun kanssa. Uusi kaupunki, uudet kaverit, uusi elämä. Elämä johon alat tottua. Elämä joka tuntuu kodilta. Koti, missä on hyvä olla, kaikki on tuttua eikä osaa ajatella mitään muuta. Koti. Mutta koti on myös Suomessa. Ristiriitaiset tunteet iskee joka suunnasta ja vie tilaa mielessä. Et pysty ajattelemaan muuta kuin lähtöä, mutta et tee sen eteen mitään, oot kuin koomassa. 

Ylpeyden lisäksi, oon onnelinen. Kyllä, silmät turvonneet itkustamisesta mutta silti onnellinen. Sain mahdollisuuden elää vuoden toisella puolen palloa. Ei kaikilla ole mahdollisuutta kokea tätä, kiitollisuus niin korkealla. Oon onnellinen saadessani kokea ja tutustua uusiin ihaniin ihmisiin. Niihin höpsöihin uskomattomiin ihmisiin, joita rakastan ihan liikaa. Ihmisiin, jotka tarjoutuivat menevän naimisiin mun kanssa ettei mun tarvisi lähteä. Ihmisiin jotka saivat mut unohtamaan murheet, saivat mut hyväksymään itseni sellaisena kuin olen. Jopa tyypit jotka nauroivat mun aksentille ja väänsivät jos jonkinlaista vitsiä siitä. Heitä ehkä tulee ikävä eniten.

Mutta tämä kokemus on ollut ihan mieletön, ylitti kaikki mitä uskalsin kuvitellakaan. En tehnyt odotuksia, mutta silti. Ihan uskomattomia ihania muistoja, joita pidän aarteenani koko loppuelämäni. Kiitollisuus on rajaton, rakkaus ei tunne välimatkaa ja vaihtovuosi on sekä paras että hirvein vuosi koko elämäsi aikana ja siksi se on unohtumaton. Ei kaduta, enkä vaihtaisi tätä mistään hinnasta.

Jos pääsit loppuun asti ja sait selvää mun kirjoituksesta oon ylpeä. Mun ajatukset on niin sekavia kuin tuo tekstikin on. Aijoo, menkää liittymään toiseen blogiin, alatte näkemään mua siellä piakkoin. Kiitos kaikille tuesta koko vuoden ajan, merkitsi ihan mielettömästi ♡

25.6.2014

AFS FAMILY

This is not going to be in perfect English, but I want everyone to be able to read this.

When I left Finland I was so excited, a little nervous, but sooo excited. In the plane I couldn't do anything but watch movies and stare at the ceiling. I remember looking for other people my age who might be exchange students too. I actually thought this one student was a volunteer! Turned out that there were a bunch of students on our flight and we got to chat on our way to the hotel.

It was really easy to talk to other students, because they're going trough the same stuff as I was. Leaving family, friends, your whole life behind for a whole year. I literally fell in love with the students and volunteers on day 1. Their smiling faces and energy and knowing that we're in this together made me realize that.

All the orientations and activities AFS organized (and the Color Run) have left me a whole lot of memories that I will never forget. Even if we were sitting in a room in small groups for hours we always managed to have fun. Actually we didn't even need phones or internet to have fun and enjoy the time together. Except all the beautiful Snapchats. I can't describe how much the people I've met have made my stomach hurt from all the laughter and made me feel a lot better during my exchange year. They made me feel better about myself, being this kind of insecure mess who doesn't know how to respond to compliments.

Choosing the program was a pain. I never thought about the people I would meet. I chose AFS because of its volunteer work, I knew that the people do this because they want to learn about other cultures and want to be part of these students' experience. They don't do it for the money and making a profit. That's what made me an AFSer. I can't thank enough the volunteers for always being there for us and never letting us down. They were there to teach us how to adapt, how to make a list of what we want to do during our year, how to pack, how to prepare for leaving. They even taught us how to open high school lockers! They are the aunts and uncles in this family. Not to mention about my host-familly, who has been nothing but amazing letting me experience it all. They deserve their own post.

I don't know what I would do without you all. It started with tired smiles and handshakes and it ends with tears, hugs, kisses and goodbyes. I've never been this happy and sad at the same time. I never thought I would make this many friends during my year and I never thought I would have a huge space in my heart that was waiting to be filled with this much love to totally new people. I didn't know that I could do this. I was just an awkward girl from a really small town, I was sure that I wouldn't make friends and I would be left alone. I couldn't even imagine this, not in my wildest dreams. It has been proven that people who are experiencing the same stuff as you are, will always have that connection which no one can understand. 

Thank you for everything. Literally e v e r y t h i n g. There's nothing that I would have changed, well, I would have gotten us a little more time. I really think we've become a family, and I hope we'll stay as one. This year has been the best one of my lilfe and that's all thanks to you and your support and love. I love you.

23.6.2014

A BEAUTIFUL MESS


Tässä teille uutta osoitetta! Tänne vielä kirjoittelen, ilmoitan kun virallisesti muutan tuonne. Klikkaa kuvasta tai TÄSTÄ.

20.6.2014

SNEAK PEEK


Tuossa nyt pieni vilaus blogin ulkoasusta. Noissa iconeisa riitti tekemistä, kun paketissa ei ollut kun pari sopivaa iconia ja piti muutamat luoda itse. Mutta ylitin omat muokkaustaidot, kun oli tuo Photoshop apuna, sain nuo iconit bannerissa toimimaan linkkeinä, eli nuo eivät ole mitään erikseen lisättyjä välilehtiä. *mindblown*

Mutta blogi on julkinen, osoitetta en vaan vielä jaa. Jos löydätte niin siinä sitten löydätte, muistakaa liittyä lukijoihin jos onnistuitte leikkimään salapoliisia :-D Osoite tulee tänne sunnuntai-iltana. Tänään suuntaan yhden AFS-vapaaehtoisen luo, minne tulee paljon oppilaita meidän alueelta pitämään hauskaa viikonlopun ajaksi! Tulee varmasti hauskaa en malta odottaa.

Ai niin, hyvää Juhannusta sinne kotisuomeen!

16.6.2014

KRIISI

Ja tämä kriisi ei liity mitenkään vaihtarivuoteen. Tai no oikeastaan sillä on osa tässä kriisissä. 

Mä muistan kun aloitin bloggaamisen, mun blogin nimi oli "Joo siis, eiku mitä". Kyllä. Bannerissa oli käytetty vaaleansinistä taustaa, valkoinen teksti ja pinkkejä ruusuja. Kommentit olivat täynnä "rakentavista" kommenteista kuinka huono nimi ja kuinka kamala mun blogin ulkoasu oli. Mutta se fiilis minkä sain kun kirjoittelin kaikesta mua kiinnostavasta tuntui niin ominaiselta. Ei mitään teeskentelyä, vaan mä. Mutta mitä nyt 13-kesäinen, pian 14-vuotias tyttö siitä tiesi. 

Mä tykkään tästä blogimaailmasta ihan mielettömästi ja en osaisi kuvitella mun lopettavani kirjoittamista. Miten voisin luopua jostain, mikä saa mut iloiseksi ja kirjoittaminen saa sen aikaan. Ikinä mun tavoitteena ei ollut mikään suurensuuri lukijakanta. Kun aloitin mua seurasi vain koulukaverit, koska blogin kirjoittaminen oli yksi koulutehtävistä. Ja tietty mun äikänope kommentoi, kuinka sen vuoden Oscar-ehdokkaat on todella hyvät. Jos joku oikeasti on kiinnostunut mun höpöttelyistä, niin antaa tulla vaan. 

Ikinä en ajatellut, että teitä ois näinkin monta mun päivää piristämässä. Te lukijat ootte ihan mielettömiä ja on ollut ihan sairaan kivaa lueskella teidän kommentteja ja jakaa mun höpöttelyt teidän kanssa. Ootte kuin virtuaalikavereita, jotka lähettelee rohkaisevia kommentteja, jos on paha mieli. 

Mutta siihen kriisiin, joka on blogi. Tämän blogin loin vain ja ainoastaan vaihtovuoden ajaksi. Siirryin mun varsinaisesta blogistani tänne viime kesäkuussa. Eli vuoden olen kirjoittanut jo tänne. Varsinaiseen blogiin olen siis kirjoittanut 13-vuotiaasta, nimiä vaihtaen milloin halusin, poistaen niitä häpeäpostauksia ekoilta vuosilta, turhautuen niihin vanhoihin postauksiin ja muokaten niitä kun on ylimääräistä aikaa. Oon nyt 18-vuotias ja vaihtovuosi on muuttanut mut siten, etten halua palata mun varsinaiseen blogiini. Osoite janinastyle.blogspot.fi ei oikein enää sytytä. Mä olen saanut tarpeekseni siitä typerästä ulkoasusta, minkä kanssa oon tapellut ja ärräpäänä etsinyt ratkaisuja Googlesta.

Mutta kun oon käynyt siellä mun blogissa kurkkimassa, se ei tunnu enää omalta. Ulkoasu on katastrofi, nimi on päin seiniä ja fontti vaihtuu ties milloin. Se vaikuttaa ihan pikkutytön blogilta. Ihan kuin mun pikkusisko oisi ottanut sen haltuunsa (kaikella rakkaudella Allu jos tätä luet). Siksi oon harkinnut tämän vuoden jälkeen luoda taas uuden blogin. Ongelmana oisi vaan se, että en tiiä mitä te ajattelette tästä? Jos tosiaan päätän siirtyä uuteen blogiin vaihtovuoteni jälkeen, tulisitteko messiin? Te, jotka ootte vanhoja lukijoita mun toisesta blogista varmaan ärsyynnytte, kun tosiaan teidän piti muuttaa tänne mun perässä! 

Mielipiteet on suuressa arvossa! Tulisitteko mun mukana mun uuteen osoitteeseen, kun tässä vaihtoblogissa mun ei alunperinkään ollut tarkoitus jatkaa. Halusin luoda uuden blogin vaihtovuodelle, koska siten mun vuosi ei hukkuisi muiden postausten alle. 

15.6.2014

DISNEY WORLD DAY 4

Viimeinen päivä Disney Worldissä! 

Aamulla suunnattiin neljänteen ja viimeiseen maahan eli Hollywood Studiosiin. Siellä oli se Hollywood-fiilis, eikä aiheina olleet vaan ja ainoastaan Disney-animaatiot vaan paljon oli elävän kuvan behind-the-scenes juttuja ja laitteita. Esimerkiksi mentiin sellaiseen autostunttijuttuun ja sielä näytettiin, miten he tekee ne action-kohtaukset ja mitä vippaskonsteja he tekee, että se näyttää jännältä ja vaaralliselta. Sitten mentiin myös Indiana Jones-showhun, missä Harrison Fordin stunttikaksonen elokuvissa teki erilaisia kohtauksia Indiana Jones tyyliin. Se oli kyllä tosi siisti! Sitten oli tietty kaikkia vuoristoratoja ja muita laitteita ja tietty hahmojen tapaamisia! Tässä maassa on myös Kaunotar ja Hirviö-musikaali, joka oli kyllä ihan älyttömän hyvä!

Sitten tämän päiän jälkeen suunnattiin takaisin hotellille syömään päivällistä. Ruoan jälkeen muu poppoo otti päikkärit, kun mä selailin päivän aikana otettuja kuvia. Esimerkiksi tuo sotilasukkokuvalla on tarina - niitä oli kolme ja kaikki kilpaili mun huomiosta, tuo sotilas kuvassa voitti. Mutta tosiaan päikkärit otettiin iltaa varten: DISNEY WORLD AUKI 24H. Paikka siis aukesi sinä päivänä 6am ja jatkaa sitten seuraavaan aamu kuuteen. Päästiin takaisin puistoon kello 8 illalla. Oltiin koko sen ajan Magic Kingdomissa ja jossain sanottiin, että tuona iltana suositeltiin pukeutumaan hahmoihin. 

Mutta tosiaan minä ja host-äidin siskontyttö mentiin kahdestaan ympäri puistoa kun hostit meni sitten omia teitään. Täytyy sanoa että tämä 24h-juttu oli ehkä koko reissun kohokohta! Oli DJ:tä, musiikkia ja mieletön tunnelma! Tuona yönä oli tavallaan niiden Disney-pahisten aika olla valokeilassa. Oli Kapteeni Koukkua ja ties muita pahiksia. Ja tietty se Pahatar. Minä ja Autumn haluttiin kuva Pahattaren kanssa ja saatiin viimeiset vuoroliput, mutta meidän jonotusaika on 5am (vuorolippuja rajattu määrä ja saatiin ilmaiset liput elokuvaan ja vielä nuo upeat sarvet). Se siis tarkoittaa, että meidän tosiaan täytyy jäädä sinne koko yöksi! Arvatkaa mitä, me ei luovutettu vaan lähdettiin vasta vähän ennen kuutta jotta saadaan viimeinen bussikyyti hotellille. 

Toi oli yksi hauskimmista illoista missä oon ikinä ollut. Starbucksin voimalla jaksettiin koko yö siellä luurata  kirjaimellisesti tanssittiin koko puiston läpi kun oli aika lähteä, meitä jopa kuvattiin. Saatiin yksi ammattilaisvalokuvaaja ottamaan meistä action-kuvia, onneksi tajusi meidän vinkit kun lähestyttiin häntä! :-D Voitte vaan kuvitella milllainen hysteerisyys ilmassa oli kun yöunet tosiaan jäivät väliin, hostvanhemmat sanoivat että käyttäydytään kuin oltaisiin oltu humalassa ja melu oli kuulemma samanlainen. Mutta meillä oli kivaa, kuten huomaatte meidän yhdestä vuoristoratakuvasta, missä poseerataan jonossa tapaamiemme tyyppien kanssa :-D

Mutta tää  oli ihan unohtumaton ja kuvia olisi riittänyt vaikka muille jakaa, mutta eihän tänne niitä kaikkia voi valitettavasti laittaa, nyt öitä ja pian kuullaan taas! :-)

13.6.2014

WHAT DID I LEARN FROM MY EXCHANGE YEAR


Tässä teille katsottavaa, sain jopa ahterini raahattua kameran eteen ja editoitua saman päivän aikana! Toivottavasti tykkäätte :-)

12.6.2014

DISNEY WORLD DAY 3: ANIMAL KINGDOM

Kolmas päivä! Näiden postaus on mennyt vähän pitkille väliajoille ja lupaan viimeisen päivän tulevan tällä viikolla!

Mutta tosiaan tää päivä oli kaikista lyhyin, koska se oli enimmäkseen kävelyä ja erilaisia esityksiä eläinten kanssa. Ja tietty oli niitä eläinten aitauksia joita kyttäiltiin sitten koko päivän ajan. Tietty oli monta huippukivaa laitetta, joissa oisi koko päivän voinut mennä! 

Mutta tosiaan tä oli enimmäkseen sellainen eläintarha-tyylinen paikka, tosi kaunis ja oli ihan mieletöntä nähdä kaikenlaisia eläimiä! Ja myöskin tuutte tykkäämään yhdestä vuoristoratakuvasta, paras päivä juuri sen takia. :-D

Mutta tosiaan nuo kuvat varmaan kertoivat tarpeeksi, kaikenlaisia hahmojakin tuli nähtyä, mikä oli kiva! Mua kosittiin myös hahah. 

Entä voitteko selittää, miksi Disney-prinsessa Pocahontas on Animal Kingdomissa??

8.6.2014

IMPRINTS 2014

Eli mun vuosikirja! 

Tota toukokuun 19. päivää milloin nuo vuosikirjat laitettiin muun staffin kanssa jakoon olin odottanut kuin kuuta nousevaa. Halusin niin kovin nähdä ihmisten ilmeet kun he näkivät kuinka massiivinen ja hieno kirja on. Oltiin kaikki hyvin ylpeitä millainen kirjasta loppujen lopuksi tuli ja saatiin kaikilta samaa palautetta. 

Meidän kirjassa on n. 330 sivua eli voitte vaan kuvitella kuinka painava se on! Kirja koostuu eri osioista ja ne on student life, academics, sports, students ja clubs. Mä olin enimmäkseen tekemässä noita urheiluaukeamia. Tein yleisurheilun, JV lentopallon, JV koripallon ja otin kuvat Varsity soccerin aukeamaan. Kaikista hauskin oli tuo viimeisin koska tunsin joukkueesta ja yleisöstä enemmän populaa! Tein myöskin sellaisen kiitos-aukeaman, mihin oppilaat kirjoitti tarralapuilla kiitoksia opettajille. 

Parasta vuosikirjan teossa ja koko hässäkässä oli ne ihmiset. Mulla tulee hirmuinen ikävä sitä populaa siellä luokkahuoneessa säätämässä ja tehden kaikkea muuta kuin sitä itse kirjaa. Sitten vuosikirjan avulla tapasin muitakin ihmisiä esim. lentopallopeleissä ja jalkapallopeleissä. Sama juttu koulua kiertäessä etsien juttua omalle aukeamalle, uusia ihmisiä tapasi joka nurkassa. Kun tämä neiti tarvitsee jonkun erillisen syyn että täytyy puhua uusille ihmisille, niin eikun vaan kysymään kysymys johonkin vuosikirjan sivulle ja siitä sitten keskustelu lähti :-D Kuitenkaan tuo uusien ihmisten tapaaminen ei ollut se ainoa ihana juttu. Tykkään ihan hirveästi kuvien ottamisesta ja kehityin kuvaamisessa ihan mielettömästi kun piti vähäisessä valossa joko sisätiloissa tai ulkona ottaa kuvia urheilusta. Ette ymmärräkään kuinka paljon tuli ärräpäänä oltua kun ei saanut kunnon kuvia kun vasta puolivälissä peliä.

Mutta oon ihan sairaan ylpeä meidän ryhmästä joka sai kuin saikin hyvissä ajoin vuosikirjat jakoon ja eniten oon ylpeä itsestä - kirjoittaminen jollain muulla kuin omalla äidinkielellä on helpommin sanottu kuin tehty!